lauantai 4. elokuuta 2012

Kanin omistaja jälleen :-)

Keskiviikkona 1.8, kävin hakemassa Lahdesta itselleni kaninpoikasen, joka on aivan mielettömän suloinen ja valloittava otus! Voisi sanoa, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä :'-)
Kani on 3kk ikäinen kääpiöluppakorvan ja belgianjätin risteytys, ja väriltään mustavalkonen.
(Jostain syystä pidän mustavalkosista kaneista paljon, joten väri ei yllättänyt moniakaan..)
Viiksi-Vallu, eli 'Vanity' on aikamoinen kauhukakara nyt kun on uhmaikä päällä ja maistellaan vähän kaikkea mitä ei saisi, mutta se menee toivon mukaan ohi.
Tämä otus on ensimmäinen sisäkanini, ja saa nähdä miten tulemme jatkossa pärjäämään pienen kanssa :-)
& 20. päivä aloitan yksityisen parturi-kampaaja koulun Tampereella.
Nyt kaikki tuntuu menevän taas pitkästä aikaa hyvin, kun on kivalta vaikuttava koulupaikka tiedossa ja ihana (ja vähän hölmö) kani! :-)




torstai 12. heinäkuuta 2012

12.7.2012

Viimeisin päivitys oli maaliskuussa - ja siitähän on vierähtänyt jo jonkin verran aikaa, ja kesälomakin jo yli puolessa välissä.. (: Ajattelin, että nyt voisin alkaa taas aktiivisesti päivittämään tätä blogiani - koska eipä pahemmin muutakaan tekemistä ole. Kesäloman aikana on sattunut ja tapahtunut kaikkea mahdollista ja mahdotontakin. Ja ne mahdottomuudet ovat tapahtuneet pääosin Ainon seurassa :D
Elokuun ensimmäinen päivä muutetaan Ainon kanssa Tampereelle, tiistaina Aino allekirjoitti paperit asunnosta - joten kaupunki kutsuu syksyllä, eli ihan pian. Ja jos asuntoon saa ottaa eläimiä, niin tiedossa on kaksi kania! En malttaisi odottaa että saisin uudet lemmikit :3 Nyt pari viime päivää on mennyt kaverin kanssa http://www.stardoll.com -sivustolla pyöriessä :D Kyllä, sorruimme :')

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kevät, pian on sitten kesä

Nyt alkaa oikeasti huomata kuinka lumet hupenevat melkein silmissä, sillä parin päivän aikana lumet ovat todellakin ruvenneet hupenemaan. Viimeistään nyt olisi aika ottaa aurinkolasit pois talvisäilöstä, sillä niitä tarvitaan nyt. Olen huomannut sen aina silloin kun aurinko paistaa, eikä minulla ole aurinkolaseja mukana. Kun taas pilvisellä säällä ne ovat aina mukana. Miten se onkaan mahdollista että lähes aina käy niin?
Tekisi mieli kirjoittaa tähän "pian on kesä, pian on kesä!<3" mutta eihän se kesä nyt ihan vielä kuitenkaan ole, joten turhaan masentaisin itseäni ja teitä muita sillä ajatuksella :) Jotenkin epätodellisen tuntuista, että peruskoulua on jäljellä se noin 2 kuukautta, mikä on todellisuudessa todella vähän.. Jos hyvin käy niin saan kesäkuussa ilmoituksen, että pääsisin Mänttään kouluttautumaan parturi-kampaajaksi.. Aina kannattaa toivoa pitää toivoa yllä! :) Äwm, huonoin juttu kesän lähestyessä taitaakin olla se, ettei minulla ole kesätyöpaikkaa (ffuuu!) vaikka palkka tulisikin tarpeeseen D: Noo yritän vielä kysellä jostain paikoista.. :) Ihanaa, hevosillakin alkaa laidunkausi vähän reilun kuukauden päästä ja pääsee laitumen reunalle kuvailemaan niitä! <3 Syksyn ja talven tarhassa otetut hevoskuvat alkavatkin jo pikkuhiljaa kyllästyttää, koska minulla on tällä hetkellä koneella noin 4000 samantapaista hevoskuvaa.. Nyt tulikin tällainen kunnon päivitys kun en ole yli kuukauteen päivittänyt täällä blogiani, koska ei ole ollut aikaa ja inspikseni on ollut hukassa. Lisäilen tähän loppuun vielä pari hevoskuvaa :') Anteeksi, tämä on pakollinen..







tiistai 7. helmikuuta 2012

Robot Unicorn Attack !

Ehkä mahtavin peli ikinä! :) Tosin siihen jää myös sitten koukkuun helposti ;3
Ei sillä että itse olisin jäänyt koukkuun tähän kyseiseen peliin, köh köh :-D
& pelin tunnusbiisi jää soimaan päähän ja pahasti! ((;

lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuosi loppuu pian

Hei mitä oikeasti ? Vuosi 2011 on ihan lopuillaan pian ! :o Aika on mennyt todella nopeasti, ja alkuvuodesta ryhdistäydyn tämän blogin kanssa että päivitän tätä ahkerammin eikä tule viikon tai parin taukoja päivittelyyn.. :D
Eilen tuli värjättyä hiukset taas pitkästä aikaa mustaksi... kyllä, mahtava päähänpisto! Itken, meinaa ne ruskeet oli paljon kivemmat :c Että dii.. & popitan BOTDF'ää täällä ensi vuoteen asti (;

tiistai 13. joulukuuta 2011

pitkästä aikaa -

Siitä onkin jo vähän aikaa kun viimeksi päivitin tätä, sillä ei ole oikein löytynyt inspistä tämän päivittelyyn, mutta nyt.. olen täällä taas ! Tässä on ehtinyt olla vähän kaikenlaista sillä välillä kun olen ollut kirjoittelematta tänne. Muun muassa koirani lopetettiin 9.12 :--( Olihan se jo melkein 13-vuotias mutta silti. Se oli aivan hirveää, mutta nyt tuntuu siltä että kaikki olisi jo paljon paljon paremmin vaikka ikävöinkin koiraani aivan valtavasti. Ainakaan Nökön ei tarvitse kärsiä enään. Pian on jouluaatto ! Oikeasti hei ! Ensi viikon lauantaina ! :o & joululahjoja pitäisi vielä lähteä ostamaan :-)